Riihimäen nuorisotoiminta

Mikä ravikerho?
- Riihimäellä toimii ravinuorten kerho, joka on avoin kaikille lapsille ja nuorille joille hevoset ovat lähellä sydäntä.
- Toimintaa ravinuorilla on ympäri vuoden, kesällä kokoonnutaan ahkerammin ja talviaikaan n.kerran kuussa.
- Kerhossa tutustutaan monipuolisesti raviurheiluun ja raviradan toimintaan, hevosten hoitoon ja niiden varusteisiin sekä ruokintaan.
- Ikähaarukka kerhoissa on n. 6-15 vuotta.
- Kerho on noin tunnin mittainen.
- Ravinuoret kokoontuvat aina ravipäivisin tunti ennen ravien alkua, lisäksi harjoitusraveissa ja ratsastuskilpailujen yhteydessä.
- Ravinuoret pääsevät palkitsemaan ponilähtöjen 3 parasta ja puuhailemaan oikeiden ponien kanssa!
- Ravinuorilla on hyvä yhteishenki ja saat uusia samanhenkisiä ystäviä!
- Vetäjänä toimii Satu Ylitalo, joka on suorittanut sosiaalialan perustutkinnon, pääpainona ollut lapset ja nuoret.
- Satu on puuhaillut hevosten kanssa koko ikänsä, ajanut kilpaa, kasvattanut, omistanut ja valmentanut hevosia.
- Teemme myös tallikäyntejä ja retkiä.
Liittymällä mukaan ravinuorten toimintaan saat 4x vuodessa ilmestyvän Kärryillä -lehden digipainoksen sekä alennuksia esim. Hevarin, Finntackin ja Horzen myymälöistä.
Vuosimaksu on 60€
Kerholaiset ovat vakuutettuja
Haluatko mukaan toimintaan?
Ota yhteyttä nuorisovastaavaan : Satu Ylitalo / ylitalosatu (at)gmail.com, 040-7027974, whatsapp/messenger.
Tervetuloa mukaan toimintaamme!
Facebook-sivun näyttäminen ei onnistunut. Tarkista markkinointievästeiden hyväksyminen ja selaimen yksityisyysasetukset.