Riihimäen ravirata-alueen maakaupat päätökseen – "Valtavat mahdollisuudet alueen kehittämiseen"
16.8.2022
Riihimäen Raviseura ry:n tiedote, julkaisuvapaa 15.8. 2022
Riihimäen ravirata-alueen maakaupat päätökseen – "Valtavat mahdollisuudet alueen kehittämiseen"
Riihimäen kaupungin ja Riihimäen Raviseura ry:n pitkään valmistellut maakaupat valmistuivat viime perjantaina. Raviseura hankki Riihimäen kaupungilta yhteensä seitsemän määräalaa, jotka ovat yhteensä runsaat 1,3 hehtaaria. Kaupan kohteena ollut maa-alue tarkoittaa käytännössä Riihimäen raviradan tallialuetta.
Maakauppa sinetöi vuosia kestäneen hankkeen Riihimäen Raviseuran ja raviradan tulevaisuuden turvaamiseksi ja kiinteistöasioiden selkiyttämiseksi. Hanke käynnistyi vuonna 2016, ja Riihimäen Raviseurasta hankkeen aktiivisin puuhamies oli keväällä menehtynyt Ilmari Halinen. Kaupungilta mukana on alusta asti ollut maankäyttöinsinööri Werner Frantzén, joka toimi solmitussa kaupassa kaupanvahvistajana.
"Hienoa, että asia nyt saatiin päätökseen", Riihimäen Raviseura ry:n puheenjohtaja Jori Hovi iloitsee. "Ilman Ilmari Halisen panosta asia ei olisi toteutunut, ja olisin suonut Immulle, että hän olisi saanut nähdä suuren työnsä tulevan päätökseen. Tämä oli hänelle sydämen asia, ja ilman hänen panostaan tätä ei olisi saatu aikaan."
Kokonaisuuteen liittyy myös uusi asemakaava, joka sai sinettinsä Riihimäen kaupunginvaltuustossa kesäkuussa. Uusi asemakaava toi mukanaan rakennusoikeutta ravirata-alueelle, jonka Riihimäen Raviseura ry nyt omistaa kokonaisuudessaan.
"Kokonaisuus luo valtavat mahdollisuudet alueen kehittämiseen", Jori Hovi painottaa. "Nyt tehdyt kaupat varmistavat ravirata-alueen tarkoituksenmukaisen omistajuuden Riihimäen Raviseuralle ja turvaavat ravikilpailutoiminnan jatkumisen Riihimäellä myös tuleville sukupolville."
Maakauppa- ja kaavoituskokonaisuuteen on vuosien varrella kuulunut myös kaupungin Riihimäen Raviseuralta ostama viiden metrin levennysvaraus raviradan vierellä kulkevaan Oravankatuun sekä pieni määräala takasuoran päästä. Riihimäen raviradan nykyiset rakennukset on myös kerrosalamitattu ja niiden rakennusluvat päivitetty.