Anne Kulhoranta
Olen Anne Kulhoranta Janakkalasta, Riihimäen Raviseuran jäsen vuodesta 2005 alkaen. Hevoset tulivat elämääni jo ala-aste-iässä, 80-luvun puolessa
välissä. Olin jo ennen ensi kosketusta hevoseen lukenut heppakirjoja,
haaveillut omasta ponista ja sitten vihdoin pääsin ystävän mukana pienelle
ravitallille Savonlinnan Seppälänmäkeen. Siellä Seppälänmäellä, ja sittemmin
koko 90-luvun Kukkosen Erkin ja Marketan Haapialan tallilla kaikki
hoitohevoseni ovat olleet ravisukuisia.
Ensimmäisen kerran raveissa olen muistaakseni käynyt isäni kanssa Mikkelin
iltaraveissa -84-85. Sitten vähän isompana tyttönä pääsin jo hoitajan
roolissa raveihin ja ravimaailmaan. Suurin osuus lajiin koukuttumisessa
taitaa olla hienolla sh-tamma Sinkalla sekä omistajallaan Kukkosen Ekolla. Teinityttö sai paljon vastuuta ja luottamusta. Sinkan menestykset aikansa ikäluokkakisoissa, Derby 3. ja Villinmiehen Tammakilvan 2., olivat tosi kova ja unohtumaton juttu. Sinkan kanssa pääsin käymään myös ensimmäisen kerran Riihimäen kesäraveissa, se oli elokuusssa 1996. Lähdön voitti Luisteri, ja siinä laukkailivat mm. Sinkka ja I.P.Sukkula...Ja sitten aikanaan syntyi Sinkan ensimmäinen varsa, Rikurilla, jonka
omistajaksi pääsin ensin Ekon, sittemmin poikansa Tapion kanssa. Rikurilla sitten lopulta sinetöi tämän elämäntavan minulle kuuluvaksi.
Tällä hetkellä, n. 13 vuoden yhtäjaksoisen aktiivisen raviharrastamisen
jälkeen, minulla ei ole valmennettavia, vaikka näköjään Hippoksen listoilla
näkyy (unohtuneena)vielä Kivinimen Koru. Pitänee poistaa se sieltä, kohta
tulee Korulla 4 kk tiineyttä Camrista täyteen. Ensi keväänä odotellaan
syntyväksi ensimmäistä omaa kasvattiani.
Nämä edeltävät 13 vuotta olen valmentanut oman leipätyön ohessa vain kahta
omaa hevostani, Rikurillaa ja Kiviniemen Korua. Hevosiani olen pitänyt ja
valmentanut Tervakoskella sekä treenannut paljon myös Riihimäen raviradalla. Riksun rata on ollut isossa roolissa siinä, että hevoseni olen
starttikuntoon saanut. Riksun harkkareita muistelen myös lämmöllä, olen
päässyt osallistumaan niihin joka kesä 2011-2018. Haluankin tässä samalla kiittää kaikkia talkoolaisia, jotka harkkareita ovat olleet järjestämässä!
Valmennusurani huippukohtia on ollut elämäni hevosen Rikurillan jokainen
voitto, sekä jokaiset vaikeiden ja alavireisten kausien jälkeiset hyvät ja urheat suoritukset, vaikka eivät voittoonkaan kantaneet. Vermon V5/V65-voitot toki ovat omalla tavallaan omassa kastissaan mutta lähinnä sydäntä ovat tietenkin kesältä 2010 kotiradalla Riihimäen raveissa saavutetut uran avausvoitto sekä Salosen Nannan ohjastama monte-voitto. Yleisö kannusti ja eli mukana, sitä ei unohda ikinä! Riksun
kesäraveista on myös mukava kilvanajomuisto, kun 2014 pitkästä aikaa
uskaltauduin itse Rikurillan ohjiin, ja hankalahkon ja laukkojen sävyttämän
alkukauden jälkeen pääsin sillä ravia koko matkan ja olimme 6. maalissa.
Tällä hetkellä 16-vuotias ruuna Rikurilla toimii arvokkaassa eläkevirassa
Korun seuramiehenä ja henkivartijana. Vielä me Ruunan kanssa silloin
tällöin, hyvällä säällä sen verran harrastetaan, ettei valjastustaidot
ruostu ?
Raviuraansa ja -harrastustaan aloittelevia haluan kannustaa tekemään työtä
suurella sydämellä, työtä pelkäämättä mutta samalla itseään kuunnellen ja
arjen pienistä iloista nauttien. Tärkeintä ei ole päämäärä, vaan matka,
muistakaa nauttia siitä.
-Anne-


